Nelostien varrella Inarin ja sen eteläisen naapurin Pyssykylän kuntien rajamailla sijaitsee Kiilopää, portti Urkin-puistoon. Tästä sijainnista löytyy myös Suomen Lapin kuuluisin sauna eli Kiilopään savusauna.
![]() |
Kiilopään sauna |
Savusauna on itseasiassa isomman rakennuksen kyljessä. Koko kompleksissa on myös pääsääntöisesti viereisen hotellin asiakkaille tarkoitetut sähkösaunat.
Löylyttelemään tähän savumeininkiin pääsee lunastamalla lippu Kiilopään päärakennuksesta. Löylyvuoro on 1,5 h ja niitä on päivittäin muutamia. Paikan voi (ja usein pitää) varata ennakkoon vaikka soittamalla tai viestillä. Numeron löytää nettisivuilta.
Pääsyyn oikeuttava asiakirja kädessä voikin tallustella saunarakennukseen. Heti oven jälkeen oikealta löytyy sähköpuolen pukuhuoneet ja saunat löylymiehille. Vasemmalla naisten saunat. Kuitenkin savusaunaan halaajaavat voivat astella suoraan ihan perälle, missä oli perinteinen saunahäärääjä, jolla ei kyllä paljoa muuta tehtävää tuntunut olevan, kuin lipuntarkastus ja suunnan näyttö.
Käytävä savusaunaan |
Täällä perällä onkin sitten omat pukkarit, suihkut uimapaikka ja tietenkin sauna. Ensin suunnattiin tietenkin pukkariin, joka oli riittävän tilava ja penkkien ja koukkujen lisäksi se oli varustettu koodilukittavilla kaapeilla. Pukkarista pääsi myös sisäkautta suihkuun, mitä oli kaksi kappaletta. Muualle kuten saunaan ja uimaan kuljettiinkin ulkokautta pohjasta lämmitetyllä patiolla.
![]() |
Kuva savusaunan pukkarista |
![]() |
Suhkut |
Saunassa oli arviolta muutaman kuution kertalämmitteinen kiuas. Kiuas oli lämmin, mutta ainakaan noin klo 16:30 ei mitenkään tukahduttavan kuuma. Tähän kiukaaseen löylyä mätettiin heittämällä ja kunnon löylyn saamiseksi piti muutama kuuppa heittää kerralla. Tämän jälkeen löylyt olivatkin sellaiset, että liha irtosi luusta ja nautinnollinen savun katku olikin hetken kuluttua päästävä huljutteleen purossa pois. Saunan lauteet olivat lautatasolla, missä lauteiden virkaa toimitti tasoa kiertävä ehkä 20 persettä vetävä penkki. Ihan hyvin tuntui toimivan, mutta ei siis ollut mahdollista istua ylä- tai alalauteilla.
Uintipaikalla Kiilopurossa muutaman metrin päässä saunan ovesta oli hyvät rappuset veteen. Vesi oli kirkasta ja rappusten päätyttyä vettä on noin kaulaan asti syvästi. Rappusten jälkeen oli vielä viritelty uimanaru, joka olikin ihan kätevä lisä, jos kylmässä vedessä kahlailu epäilytti.
![]() |
Uimapaikka |
Näiden savusauna-aktiviteettien lisäksi oli myös hotelliasiakkaille tarkoitetut sähkösaunat pukkareineen. Miesten puolella oli kaksi. Hetilämpimällä kiukaalla muutamalle perseelle tarkoitettu koppi sekä tornikiukaalla varustettu suurempi, noin kymmenelle perseelle menevät lauteet.
![]() |
Savusauna |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti