lauantai 14. syyskuuta 2019

Kesän Sauna (Oulu)

Syksyn tullen on kiva muistella menneen kesän kohokohtia. Eräs näisistä liittyy ongelmiin virkavallan kanssa eräässä Perämeren pikku kaupungissa. Nimittäin jotain syntistä oli tullut tehtyä, kun löysimme itsemme Oulun torinrannasta saamassa ankaraa ripitystä paikalliselta virkavallan edustsjalta Toripolliisilta. Toria suojeleva polliisi oli kuitenkin hövelillä tuulella ja neuvoi, että voisimme sovittaa tekomme pesemällä ja huuhtomalla synnit Oulujokeen.

Tähän tarkoitukseen Tuiran rannasta noin kymmenisen metriä joen keskustaan päin onkin kuskattu Kesän Sauna. Kesän Sauna on kesäisin kelivarauksen puitteissa toimiva lauttasauna. Sauna aloitti toimintansa kesällä 2014 ja on siitä lähtien tarjonnut oululaisille tekemistä myös vuodenaikana, jolloin Raksilassa ei jahdata Kanadamaljaa.


Kuva Kesän Sauna

Saunalle pääsee helpoiten pikku lossilla, jota saunaväki operoi. Lossimatkan jälkeen hoidetaan rahastus 5€. Käteinen tai kortti käyvät molemmat. Tarvittaessa saunaväki voi lainataan avainta pukkarin säilytyslokeroihin, mutta omat pyyhe ja uima-asu pitää olla mukana. Tai niitä ei ainakaan voi vuokrata. Maksun jälkeen löylyttelijät voivat siirtyä pressuista kyhättyyn pukuhuoneeseen. Naisille ja miehille on omansa. Pukuhuoneissa uima- / saunakamat päälle, vaihtokamat hienoihin lukollisiin säilytyslaatikoihin ja suunta löylyyn.


Kuva Pukukaapeista
Löylyhuone sijaitsee lautan keskiosassa. Ovesta sisään tultaessa keskellä on hieman pienehkö puukiuas ja kiuasta kiertää syvät lauteet, jotka vetävät tarvittaessa ainakin parisenkymmentä löylyttelijää. Saunan henkilökunta käy välillä lisäämässä puuta, joten edes siitä ei löylyttelijälle ole vaivaa. Itse löylyty ovat kosteat, mutta eivät kovin ankarat. Tosin aika sopivat uinnin jälkeiseen lämmittelyyn. Luultavasti myös ankarammat löylyt ovat mahdolliset kun porukkaa on vähemmän.

Peseytyminen ja vilvoittelu tapahtuvat oulujoessa, joten pesuaineiden käyttö ei ilmeisesti ole suositeltavaa. Vilvoittelu ja hengailutilaa lautalla on ihan kivasti ja jokeen pulahtaminen on tehty helpoksi. Oman virvoittavan bissen naukkaaminenkin näytti olevan sallittua eikä ainakaan meidän vierailumme aikana mitään kaljanatseja sattunut paikalle.

Kokonaisuudessaan kokemus saunasta on hyvä ja antaa ehdottomasti kivan lisämausteen Oulun vierailulle tai uinnille tuiran uimarannalla tai oulujoessa. Huomioitavaa on myös se että kesän Sauna on verrattaen edullinen ja näin ollen se on hintalaatusuhteeltaan erinoimainen paikka käydä kylpemässä kesäisessä Oulussa. Saunan ansiosta Oulu on hieman vähemmän "paska kaupunni" ainakin kesäisin.


Lyhyesti

Hinta: 5 €
Kiuas: Puukiuas
Kaljaa: Vain omat
Ruokailu: Tuiraan känkylle
Avoinna: Sulan aikaan. kts kotisivut
Kotisivut: www.kesansauna.fi
Muuta: -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti