tiistai 10. joulukuuta 2019

Rauhanimen kansankylpylä (Tampere)


Alkutalvisella viikonlopun roadtripillä tuli pistäydyttyä Tampereella. Tarkoitus oli käydä testaamassa joku Tampereen perinteisistä yleisistä saunoista ja valinta osui tälläkertaa Rauhaniemen kansankylpylään. Paikka on perustettu jo vuonna 1929. Kylpylä sijaitsee Näsijärven rannalla melko lähellä Tampereen keskustaa. 

Rantaan päästyämme etsiydyimme maksukopille. Kopin isäntä opasti lyhyesti pukuhuoneet ja neuvoi, että kauimmaisissa on myös lukollisia kaappeja arvotavaroille. Saunoja on kaksi, suihkut ovat isomman saunan yhteydessä ja saunat ovat sekasaunoja, ja uimapuvun käyttö pakollista. Niin ja saunamaksu oli 10 euroa.


Huono pimeäkuva kylpylästä



Kamat vaihdettua ja löylyhuonetta kohti hakeutuessa pisti silmään paikan ruuhkaisuus. Tamperelaiset todella ovat saunakansaa! Etsiydyimme aluksi pienempään saunaa. Sauna oli tupaten täynnä ja hetken aikaa jouduimme odottamaan vuoroamme päästä lauteille. Sauna lämpeni öljyllä, välillä kuului vaimeasti polttimen humina. Lämpöä saunassa riitti todella hyvin siihen nähden, että ovi kävi jatkuvasti. Kiuas ja sauna oli selvästi mitoitettu massoille! Ja saunakaan ei ollut todellakaan mikään pieni. Napakoiden löylyjen jälkeen oli aika käydä kastautumassa Näsijärvessä.

Uimapaikka
Uimapaikalle oli tehty todella hyvä reitti lämmitettäviä mattoja myöten, joten täällä pärjäisi tarvittaessa vaikka paljain jaloin.Virkistävän pulahduksen jälkeen vilvoitellessa huomasimme terassilla kaasugrillin, joka oli yleisessä vapaassa käytössä paikan puolesta. Harmi, kun ei tullu makkaraa mukaan. Sen verran viileä ilta oli, että melko äkkiä tuli kiire isompaan saunaan. Tämäkin oli tupaten täynnä, mutta ei se löylyjen puolesta haitannut täälläkään. 

Pukuhuone ulkoa

Löylyttelyjen jälkeen olikin pesun aika. Tässävaiheessa huomasimme, että suihkukoppeja oli vain neljä, mikä oli aika vähän näin isolle porukalle. Pienellä jonotuksella oma vuoro kuitenkin irtosi varsin nopeasti.

Pukuhuonetta sisältä
Vaikka paikka on erityisesti avantouimarien suosiossa, niin luulen silti, että kesäaikaan tämä todennäköisesti on parhaimmillaan. Saunan ympärillä aukeaa esim. hyvät hiekkarannat. Kesäaikaan ei myöskään suihkujen vähäisyys niin haittaa, kun on lämmintä odotella vuoroaan ja järvessä pystyy paremmin lillumaan.

Lyhyesti

Hinta: 10€ 
kiuas: öljy
Kaljaa: omia kassiin
Ruokaa: Makkaraa grilliin
Avoinna: ma, ke, to 15-20; ti,pe 15-20:30; la,su 13-20
Nettisivut: https://www.rauhaniemi.net/
Päivitetty: 6.1.2024
Kuva Saunasta parkkiksen suunnalta

Kuva miesten pukkarista



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti