Tervetuloa Imatralle! Tänään illan ohjelmaksi oli valikoitunut käyminen vieraana Imatran Talviuimarit Ry:n saunalla.
Allekirjoittaneelle sauna oli ennakkoon täysin vieras ja pitkälti jouduin Googlen ja seuran verkkosivujen varaan nojautumaan. Hieman epäröin voiko saunomaan noin vain lähteä "turistina" vai tarvitseeko olla joku seuran jäsen mukana. Kotisivujen tokaisu "Olet lämpimästi tervetullut saunalle ja avantoon" kuitenkin rohkaisi paikan päälle.
Saunalle oli erittäin helppo löytää. Sijaintina on Varpasaari, jonne hakusanalla "Imatran talviuimarit" Google Mapsin opastuksella löysi suoraan perille. Suoraan kiinteistön edessä on runsaasti vapaasti käytettäviä parkkiruutuja.
Vastaanotto seuralla oli edellä mainitun tokaisun mukaisen lämmin. Ulko-oven avatessa eteen aukeaa tilava ja lämminhenkinen oleskelutila, missä rahastaja kertoi ystävällisen perusteellisesti kuinka järjestelyt toimivat ja jopa varoitti ennakkoon seuran kuumien löylyjen kulttuurista.
Vierailijana löylyihin pääsi 10€ kertamaksulla. Palvelu sisältää 1,5h aikaa saunomiseen sekä avannossa pulahtamiseen. Sen lisäksi yllättävänä ekstrana pakettiin kuului myös pientä makeaa purtavaa sekä kahvit oleskelutilan puolella. Huomaathan, että saunalla ei saa nauttia alkoholia.
Oleskelutilasta seuraavaksi siirryttiin pukutiloihin. Istumatilaa pukutilassa oli arviolta noin 10 henkilölle kerrallaan. Saavuimme hieman hiljaisempaan aikaan, joten mahduimme rauhassa vaatteet riisumaan, mutta ruuhkaisempaan aikaan tunnelma voi varmasti olla tiivis. Arvotavaroille pukutilasta löytyi 6 pientä lokeroa, joista löytyi lukot omasta takaa. Miesten pukutiloista siirtyessä kohti pesutiloja on hyvä huomioida, että välissä oleva käytävä on unisex aluetta, joten uikkarit kannattaa pukea jo valmiiksi (näin välttää allekirjoittaneen suorittaman vahinkoviuhahduksen). Uskoakseni naisten pukutiloista siirrytään suoraan naisten pesutilaan.
Miesten pesutilat sijaisivat käytävän perällä ja sieltä löytyi kaksi suihkua. Seinällä oli kehoitus lämpimän veden säästämisestä. Seuralta löytyy kaksi lämminvesivaraajaa, mutta kuulemma ruuhkaisen saunapäivän loppupuolella voi lämmin vesi olla jo kortilla.
Seuraavaksi vuorossa oli itse saunaan siirtyminen. Tiedossa oli, että kyseessä on sekasauna ja että uimapuku on pakollinen. Saunaan astuessa lämpimän ilmavirran lisäksi tervetulleeksi toivotti noin parinkymmenen henkilön saunaväki. Osoituksena saunan yhteisöllisestä kulttuurista oli, että valtaosalla saunojista oli tapana tervehtiä saunaan saapuessaan kanssasaunojia, johon väki luonnollisesti myös vastasi.
Kuva Imatran Talviuimarit Ry:n nettisivuilta. |
Sauna on sisustaltaan tilava. Lauteita löytyy kahdesta kerroksesta, joten jokaiselle löytyy varmasti sopivan lämpöiset löylyt. Ylälauteelle nopean arvion mukaan mahtuu noin 20 saunojaa. Kiuas (sähkö) on sijoitettu keskelle saunaa, jonka yhteydessä on itsestään täyttyvä laari löylyvedelle, eli löylyvettä ei tarvitse kantaa. Rahastajan varoitus (tai omaan makuuni lupaus) kuumista löylyistä ei ollut tyhjää puhetta. Vallitseva tekniikka tuntui olevan löylyn heittäminen kolmen kuupallisen sarjoissa melko tiuhaan tahtiin. Kiukaassa tehot riittivät tähän tiuhaan löylytahtiin hyvin ja saunassa säilyi jatkuvasti tiukat, mutta samaan aikaan pehmeät löylyt. Löylyttelyn ohessa yhteisöllisyys tuli jälleen esiin kun kylän miehet ja naiset vaihtoivat kuulumisia ja keskustelivat kylän tapahtumista, eikä itseni kaltaista helsinkiläistä jätetty juttujen ulkopuolelle.
Löylyjen jälkeen oli aika siirtyä vilvoitteluterassin kautta laiturille kohti avantoa. Terassin ja laiturin välinen noin 10 metrin siirtymä oli katettu tunnelimaiseksi jonkinlaisella kangaskatoksella. Myös laiturin sulana pysyminen oli varmistettu sähkösaatetuilla lämpömatoilla. Näin varmistui turvallinen pääsy altaaseen ilman liukastumisen pelkoa. Avantoallas on noin 20 metriä pitkä ja riittävä uimisala varmistui kahdella pumpulla. Halutessaan altaan läpi voi uida ja nousta allasta ympäröivälle laiturille toisen päädyn portaista. Epävarman uimarin kannattaa kuitenkin olla valppaana, sillä portaiden viereinen pumppu synnyttää virtausta, joka liikuttaa kohtalaisella voimakkuudella pois päin portaista. Veden syvyys tosin oli arviolta vain noin 1,5 metriä.
Neljän sauna-avanto-sauna kierroksen jälkeen oli seurueestamme mehut puristettu ja siirryimme pukutilojen kautta oleskelutilaan. Siellä seuran jäseniä sekä vieraita seurusteli keskenään kahvion antimien kera (jotka siis sisältyivät lipun hintaan).
Itselleni jäi erityisen positiivinen vaikutelma tästä sauna ja avanto -vierailusta. Puitteet olivat kaikin puolin hienot ja siistit, saunasta sai erinomaiset löylyt ja avannossa pulahtaminen oli vaivatonta. Ainutlaatuisen tästä saunakokemuksesta kuitenkin teki seuran jäsenten yhteisöllisyys. Tunsin itseni vieraana etuoikeutetuksi saadessani kurkata tähän lämminhenkisen yhteisön toimintaan ja hetken myös siihen osallistua. Päällimmäinen ajatukseni oli saunalta lähtiessäni, että jos sattuisin Imatralle muuttamaan, niin laittaisin tähän seuraan jäsenhakemuksen välittömästi. Hieman kateellisena seurasin kun seuran jäsenet kirjasivat ilmoittautumisia tutustumisretkelle naapurikunnan seuran saunalle. Myös myöhemmin järjestettävä pilkkikilpailu olisi kiinnostanut.
PS: Kävin myös seuraavana päivänä vierailemassa. Sattui olemaan ystävänpäivä ja sauna oli ilmainen. Se oli mukava yllätys.
Lyhyesti:
Hinta: vierailijana 10€/käynti, jäsenenä vähemmän
Kiuas: sähkö
Kaljaa: ei sallittu
Ruokailu: pientä makeaa naposteltavaa ja kahvia seuran puolesta oleskelutilassa
Avoinna: arki-iltaisin ja sunnuntaisin alkuillasta. Lauantaisin kiinni. Aukioloajat vaihtelevat vuodenajan mukaan.
Nettisivu: https://www.imatrantalviuimarit.fi/
Muuta: avanto talvisin. Myös uikkarit voi lainata jos omat unohtuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti