Kesän 2023 kynnyksellä pistäydyttiin Tampereelle. Asuntona oli Airbnb:n murju, jossa ei tohtinut edes pesulla käydä. Tuskahiki oli kuitenkin pestävä ja saunaan oli päästävä. Pesupaikaksi tällä kertaa osui Legendaarinen Kaupinojan Sauna.
Sauna sijaitsee Tampereella Näsijärven rannalla Pesäpallostadionin kupeessa. Ainakin meidän käydessä perjantaina sauna osoittautui hyvinkin suosituksi kylpemispaikaksi ja tilaa ei juuri isommalle porukalle olisi ollutkaan, mutta silti kaikki toimi hyvin ja kohtuu joustavasti.
Saunan rahastus toimi pikkuruisessa kopissa ulkopation tuntumassa. Saunamaksu vaikutti hyvin kohtuulliselta. Ei mitään tonninseteli-meininkiä. Sama ukko myi ykköstä, limuja ja muuta saunaan oleellista virvoketta.
Maksun jälkeen pääsikin etsimään ukkojen pukutilaa, joka löytyy sitten vasemmalta kulmasta. Naisten puoli on taas löylyhuoneen oikealla puolella.
Pyukuhuoneessa kaappeja ja tilaa olikin ihan hyvin ryysyjen vaihtoon, mutta millekkään hengailulle ei oltu neliöitä varattu. Perus toimiva pukutila ilman hienouksia. Pukutilan yhteydessä oli myös suihkutteluosasto. Suihkuja taisi olla muutamat. Sama meininki. Ihan perusperus.. Tässä vaiheessa onkin hyvä tiedostaa, että pallien huuhtelun jälkeen laitetaan kylpemisasu päälle ennen löylytiloihin siirtymistä, koska löylyhuone on unisex-tyyliä.
Löylyhuone on erillään, pukkari-suihku-osastosta. Sinne mennään lämmittämätöntä käytävää pitkin. Samassa käytävässä on myös sitten löylyn jälkeen mahdollista istuskella ja hengata. Ainakin meillä taisi siinä muutama bissekin hulahtaa. Lisää hengaustilaa onkin sitten ulkona.
Itse löylyhuone on iso. Varmaan ainakin viidellekymmenelle henkilölle mitoitettu. Lauteet oli sijoitettu ulko-ovesta katsottuna molemmin puolin vasemmalle ja oikealle. Kiuas oli vastapäätä päädyssä.
Puulämmitteinen kiuas tarjoski kunnon löylyt, niin ei haitannut vaikka, joka kerta ei ihan yläorrelle mahtunutkaan. Varmaan jopa parempi niin.
Löylyn jälkeen pääsi vilvoittelemaan käytävälle, ulos tai Näsijärveen. Järveen oli helppo mennä loivia rappusia pitkin. Oikeaa puolta uimaan ja vasemmalta takaisin ylös. Hyvin hoidettu homma. Uimisen jälkeen tietenkin takaisin löylyyn.
Kokonaisuudessaa erittäin hyvä paikka, joka soveltuu varmasti niin pubikierroksen aloitteluun kuin fitnesshenkisempään jälkiverryttelyyn.
Lyhyesti:
Hinta: kohtuullinen
Kiuas: puu
Kaljaa: Omista ei naristu
Ruokailu: oli oikein paikka grillata omat makkarat
Avoinna: lähes päivittäin
Nettisivu: https://talviuimarit.fi/kaupinojan-sauna/
Muuta: No ei paljoa muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti