Kävimme tapaninpäiväsaunalla Lähteessä vuonna 2024 ja päivitimme juttua samalla.
Saunarakennus 2017 |
Sauna sijaitsee kahvilan vieressä erillisessä saunarakennuksessa merenrannan tuntumassa. Saunomismaksu maksetaan kahvilaan tai mahtaa olla vaihtoehtoimen käteisellä toimiva rahastuslipaskin pukkarissa. Saunarakennuksessa on pieni eteinen,vessa, pukuhuone, suihkutilat sekä itse löylyhuone. Löylyhuoneessa on yhdellä seinällä lauteet ja kiuas lämpenee sähköllä.
Pukuhuoneessa ei ole lukollisia kaappeja, mutta eteisessä on muutamia. Koska käytössä on vain yksi pukuhuone, niin sekavuorolla homma voi mennä ujoimmille mielenkiintoiseksi. Pukuhuoneessa on vettä tarjolla ja omia virvokkeita voi nauttia, bissen juontia ei karsastettu, nykyisin sen saa myös jääkaappiin hautumaan.
Saunarakennukselta on lyhyt matka myös kastautumaan Lapinlahteen eli mereen. Tämän lisäksi ulkona on viilentelyyn ja hengailuun tuoleja ja pöyyä.
![]() |
Kuva läheisestä uintipaikasta |
Sauna on tunnelmallinen, jossa lauteiden virkaa toimittaa vain yksi yläorsi. Ruuhka-aikana orren perälle hieman haastava mennä, mutta kyllä sielä liikkua voi.
Paikka sijaitsee miljöössä, joka on todella hieno ja on täten ehdottomasti käymisen arvoinen. Löylyt olivat hyvät ja kohtuu pehmeät, joten ei muuta kuin saunomaan hullun lailla. Aukioloajat ja saunavuorot löytyvät Lapinlahden Lähteen saunan nettisivuilta.
![]() |
Saunarakennus 2024 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti