sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kalma Saun

Kalma saun on Virossa, Tallinnassa, kivenheiton päässä keskustasta sijaitseva yleinen sauna. Sauna on rakennettu vuonna 1928. Sauna on mahtipontinen ja sopivasti neuvostomaisen kaunis.

Kalma saun saunarakennus

Saunan ulko-oven takaa avautuu suurehko aula, jossa maksetaan sisäänpääsymaksu. Tästä selviää noin 10 euron hintaan. Aulasta saunojat ohjataan joko oikealle, miesten osastolle tai vasemmalle naisille tarkoitetulle puolelle. Ensimmäisenä tullaan pukutilaan, jossa toimii myös baaritiski. Tiskiltä voi ostaa saunomistarvikkeita hyvinkin kohtuulliseen hintaan. Tarjolla on myös juomia vichystä vodkaan. Puolen litran pullokaljan hinta alkaa noin kahdesta eurosta. Huomattavaa on myös, että baarikyyppäri rääki sujuvaa soomen kieltä. 

Kuva: baari

Pukutilat ovat sopivan tunnelmalliset ja tarpeeksi suuret ajanviettoon ja juopottelulle. Kaappeja on varmaan noin 50. Jokainen kaappi on tuplakaappi, joten kaappiin mahtuu myös tuliaisetkin. Pukutiloissa sijaitsee myös röökikoppi, jotta saunonnan ohessa pääsee sopivasti kessuttelemaan.

Kuva: pukuhuone

Pesutiloja on kaksi. Suuremmassa on suihkuja vajaa kymmenen ja pienemmässä kolme. Pesutiloissa on myös paljon hanallisia tasoja, jossa voi pehmitellä vihtansa tai hieroa saippuat hipiäänsä vasten ennen suihkun huljuttelua. Itse löylyhuoneita on myös kaksi. Pienehkö mosaiikkilaatoilla vuorattu höyrysauna sekä tilavampi suomalaiselle perinteisempi puukiukaalla varustettu sauna. Puusaunassa huomioitavaa on löylyhuoneen kuumuus. Tuuletuksen jälkeen ilman löylynheittoa lämpmittari osoittikin noin 110 celsiusta. Kun paikalliset saunmeehet aloittivat lölynkiskomisen, niin yläorrelta voi soomelaisellakin tulla kiire pois, koska löylyt ovat ankarat. Onneksi saunassa on paljon eri korkeudella olevia lauteita, joten kuumuus ei osoittaudu ongelmalliseksi. Löylyhuoneen vieressä sijaitsee raikastava kylmäallas. Ennen kylmäaltaan käyttöä on kuitenkin kohteliasta muistaa ottaa välisuihkut.

Sauna on todella tunnelmallinen ja osoittaakin etelänaapureiden hienon saunakulttuurin. Suurin osa saunojista saapui paikalle kaikki varusteet hommattuna. Perusvarusteisiin kuuluu oma paksu persalusta, termospullo, saunahattu, kylpytakki sekä fläbärit. Juomat ja vihdat saivat kätevästi tiskiltä, mutta ei omiakaan vieroksuta. Jos sinulla ei ole omia varusteita niin ei hätää, tiskiltä saa kaiken. Oma pyyhe ehkä kuitenkin kannattaa roudata paikalle. Saunassa on todellinen HC-meininki. Vihdat heiluu seisoma-asennossa ja näimmepä ensikertaa jeesusteipistä ja kuusenoksista valmistetun vihdankin. Kuusivihdan saa tuntumaan paksummassakin nahkassa. 

Saunailta suosittelee paikkaa suurella lämmöllä

Lyhyesti:

Hinta: ma-to 10 €, pe-su 11 €
Kiuas: puu ja höyry
Kaljaa: ehdottomasti
Ruokailu: -
Muuta: kylmäallas ja edullinen olut
Avoinna: ma-pe 11:00 - 22:00, la-su 10:00 - 23:00


1 kommentti:

  1. Neuvostomaisen kaunis? Vuonna 1928 Viro oli itsenäinen valtio, ei vielä osa Neuvostoliittoa, joten mahtipontisuus lienee jotain muuta perua kuin neuvostomaista.

    VastaaPoista