maanantai 1. toukokuuta 2017

Sompasauna

Sompasaaressa, Kalasatamassa, vanhan sataman eteläisimmässä kärjessä sijaitsee legendaariseksi saunakulttuurin edistäjäksi kuvailtu hieman hipahtava Sompasauna. Sompasauna on ilmainen kaikkien käytössä oleva sekasauna. Saunassa ei ole sisätiloja, pukuhuonetta eikä juoksevaa vettä. Löylyvesi tuodaan mukana itse tai pummitaan läheisestä Ihana kahvilan vesihanasta. Talvisin kahvilan vesihana voi olla poissa käytöstä. Sompasauna raksattiin ensimmäisen kerran vuonna 2011, mutta sauna purettiin myöhemmin. Nykyisin Sompasaunan toimintaa ohjailee Sompasaunaseura ry.


Sompasauna 

Tällä hetkellä Sompasaunassa on kaksi saunaa, pieni ja iso. Molemmissa on mahdollista saada hyvät ja kuumat löylyt. Luonnollisesti pienemmän saa kuumaksi helpommin. Saunat ovat hökkelityylinsä johdosta sopivan ilmavat, joten happi riittää kuumissakin löylyissä. Kiuas lämpenee luonnollisesti puulla. Peseytyminen tapahtuu kätevästi Itämeressä. Mereen pesu- ja uintipaikalle johtavat portaat isomman saunan vierestä. Meren pohja on hieman kivinen, joten peseytymishommat kannattaakin hoitaa varovasti. Hiusten pesuun voi varata esimerkiksi limupullollisen vettä, jos itämeren murtovesi jättää hiuksiin liikaa suolaa.


Pieni sompasauna

Saunalla ei ole henkilökuntaa, eikä mitään myynnissä, joten omat bisset ja virvoitusjuomat on suotavaa ottaa itse mukaan. Mukaan kannattaa ehdottomasti varata myös vettä. Saunan välittömässä läheisyydessä on myös notskipaikka, jos haluaa käristää makkaraa tai sen fisun, jonka juuri nostit onkireissullasi. Huomioitavaa on myös, että sauna toimii itsepalveluperiaatteella, joten saunan kiuas lämmitetään itse ja omat sotkut on siistittävä. Katso saunomisohjeet sompasaunan nettisivuilta.

Nykyisin Sompasauna ei ehkä ole undergroundsaunojien meininkiä, vaan paremminkin yleisesti tiedossa oleva saunakulttuuria edistävä ilmiö. Saunaan löytää tiensä useat turistit ja saunomaan tullaan myös paljon Helsinkiä kauempaakin. Sompasaunassa on huoleton, rento ja lomamainen fiilis, joten paikka kannattaakin käydä testaamassa ennen kuin läheinen työmaa jyrää saunan ylitse. Sijainniltaan sauna on vielä siedettävän matkan päässä kaikista Kallion huvituksista, joten paikka soveltuu ehdottomasti myös muutaman pussikaljan paikaksi ennen hurvittelulle lähtöä.

Hinta-laatu-suhteeltaan Sompasauna on ehdottomasti Helsingin kovin löylymesta.

Lyhyesti:

Hinta: Ilmainen, mutta halutessaan voi saunaseuralle antaa lahjoituksia.
Kiuas: Puu
Kaljaa: Omat messiin, kannattaa ottaa reilusti
Ruokailu: Grillaa nuotiolla omat herkkusi
Muuta: Peseytyminen itämeressä. Palveluita ei ole tarjolla
Avoinna: Itsepalveluperiaatteella käytännössä aina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti