sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Saunamaailma Prahassa

Vietimme talvilomaa Prahassa ja jo ennen matkaa tuli jonkin verran tutkittua Prahan saunatarjontaa. Moni kohteista oli paikkoja, joista voi varata oman yksityisen vuoron tai sitten saunat oli suunnattu vain miesrakkaudelle.

Hotellimme sijaitsi Zizkovin kaupungin osassa ja sektorilla Praha 3. Sattumalta aivan nurkilla oli saunatarjontaa mukavasti. Ensin kokeilimme Sauna Pragueta (tästä oma raporttinsa) mutta tämä naisruho ei tuntenut oloaan kovin kotoisaksi hypätä ainoaksi naiseksi äijäköörin sekaan. Jotenka suuntasimme takaisin alas ja ostimme liput Prahalaiseen saunamaailmaan; Sport & Wellness Centrum Hotel Olsankaan.

Listalta sai valita saunooko 135min (270 ck - reilu 10e) tai 195min (360 ck - reilu 14e). Ylimenevältä ajalta joutuu maksamaan 5 ck/min. Myyjältä sai mukaansa saunalakanat ja rannekkeen, jolla lukita pukuhuoneen kaapit sekä kulkea alueella.

Pukuhuoneeseen mennessä pälyilin ympärilleni, kuinka paikalliset toimivat. Päästyäni saunamaailman ovista, huomasin kieltomerkin uima-asusta, joten koko uikkari oli aivan turha ellet käy uima-altaalla uimassa matkaa. Saunamaailmassa oleiltiin ja saunottiin saunalakanaan kääriytyneenä. 

Saunamaailmassa oli 5 saunaa; höyrysauna, yrttisauna, suolasauna ja 2 suomalaista saunaa. Jokaisessa saunassa riitti mukavasti lämpöä ja löylyä ei yhdessäkään luotu tai heitetty. Osa levitti saunalakanan niin ettei mikään osa ihosta kosketa lauteita, joten kyseisessä paikassa ei kavahdeta alastomuutta vastakkaisten sukupuolten ollessa läsnä. Lämpöä finska saunoissa oli mittarin mukaan noin 90 astetta. Löylytiloissa oli mukavan hämyistä ja seesteistä. Suomi saunoissa olisi mahdollista kokea löylyrituaalit joka torstai klo 18, 19:30 ja 21. Emme valitettavasti sattuneet tähän aikaan tänne.  Alueelta löytyi myös kylmäallas, jossa oli hyvä pulahtaa suomisaunan jälkeen viilentymään - alasti. Rentoutua saattoi porealtaassa - alasti. Suihkukopit oli kuitenkin varusteltu samealla lasiovella.
Suolasauna

Janon yllättäessä sai paikan saunabaarista ostettua olutta hyvään hintaan 55 ck eli reilu 2e tuoppi.  "Maksaminen" onnistui hyvin rannekkeella. Janon sai sammutettua rentoutuen lepotuoleissa, sekä hiljaisessa lepohuoneessa. Yhdessä paikan televisioista pyöri paikallinen lätkämatsi.

Lähtiessä ranneke palautettiin ja myyjä tarkisti kylpemisajan sekä saunotessa  ostetut juomat .

Kokemus oli mielenkiintoinen ja rentouttava. Paikka soveltuu ehkä parhaiten pariskunnille. 

Lyhyesti:

Hinta: 270 ck/360 ck
Kiuas: Löytyi monenlaisia sähkökontteja
Kaljaa: Sai edulliseen hintaan ostettua.
Ruokaa: Löytyy leipiä etc.
Avoinna: Ma - Pe 14.00-22.00 Ja La - Su 12.00 - 22.00
Muuta: pyyhkeen tai kylpytakin voi vuokrata pantin kanssa. Saunamaailmasta on mahdollista varata myös hieronta-aika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti