Maaliskuisena perjantai-iltana koronan kurittamassa Jyväskylässä oli tarve päästä pesemään pahimmat pöpöt pois. Jyväskylä ei kuitenkaan ole tunnettu yleisistä saunoistaan, mutta onneksi sentään löytyi. Koronaepidemian keskellä avattu Kankaan kaupungionosassa, parin kilometrin päässä keskustasta, löytyy kuitenkin yleinen sauna.
Kuva Saunarakennuksen ulko-ovesta |
Näyttävä tiilinen saunarakennus rakennettiin aikanaan Kankaan paperitehtaan hevostalliksi, josta se useiden vaiheiden jälkeen kesällä 2020 aloitti toimintansa yleisenä saunana ja kahvilana.
Rakennukseen sisään mentäessä ensimmäisenä eteen avautuu kahvila, missä tilaa riittää bissettelylle ja kahvittelulle useamallekkin kymmenelle hengelle. Myöskin hinnat ovat ainakin näin etelästä katsottuna vielä kohtuulliset. Tai siis olen paljon kovempiakin nähnyt.
Kuva kahvilan puolelta |
Kun kylpemisasu on saatu vaihdettua, astellaan eteenpäin kohti saumatiloja. Ensiksi eteen aukeaa käytävä, mistä oikealla löytyy ulkovilvoittelutilaa ja vasemmalta suihkuhuone. Käytävän varrella on myös ovet löylyhuoneisiin.
Kuva pukuhuoneesta |
Sitten itse löylyhuoneisiin, mitä on tarjolla kaksi, isompi ja pienempi. Pikkusauna onkin todella tyylikäs. Sauna seinäpaneelit ovat todella taidokkaasti hirsistä veistelty ja lauteet todella jykevät. Pienemmässä löylyhuoneessa istuu kerrallaan noin viisi saunojaa mukavasti. Saunan löylyistä vastaa pienehkö sähkökiuas.
Isommassa, tummemmassa kivilauteisessa löylyhuoneessa, onkin tilaa reilummin. Varmaan noin kymmenelle ahterille. Myös tämä löylyhuone lämpeää saman tapaisella, mutta suuremmalla sähkökiukaalla. Seinässä on myös viidentoistaminuutin tiimalasi. Tätä aikakojetta käytetään luultavasti siihen, että varmistetaan etteivät turvemämmit sulaisi naamaan kiinni.
Molemmat löylyhuoneet olivat sähkökiuashuoneiksi erittäin mukavia. Kuitenkin ainakin sillä kerralla, kun olin testaamassa, olivat molemmat kiukaat säädetty suurin piirtein samalle lämmölle. Olisi ehkä ollut mukavampi, jos toinen löylytiloista olisi kuuma ja toinen mieto. Hyvä kokemus joka tapauksessa.
Ehdotonta plussaa saunakompleksi saa visuaalisesta ulkoasustaan. Saunalla myös järjestetään sporttisimmille wellness-henkisille saunajoogaa ja meille muille on tiedossa yhtä sun toista kaljan maistiaista ja sahdin kiskojaista.
Saunalla on myös hyvät nettisivut, missä voi saunalla vierailla virtuaalisesti, mikäli jokin vierailussa askarruttaa.
Lyhyesti
Hinta: 10 €
Kiuas: sähkö
Kaljaa: myynnissä. Joskus myös erillisiä maistiaisiltoja
Ruokailu: Jäi hieman arvoitukseksi
Avoinna:
Kotisivut: www.kankaansauna.fi
Muuta: Sekasaunassa uima-asu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti